19.3. lue minulle -päivä📚

Tämän ajan lapsista moni ei ole koskaan kokenut hetkiä, jolloin joku lukee juuri heille kirjaa. Se on mielestäni valitettavaa, sillä ne yhteiset hetket ovat paljon enemmänkin kuin luetut tarinat. Yhteinen aika ja siinä lähellä oleminen on arvokasta. Monella lapsella on lempitarinansa, joka luetaan yhä uudelleen. Ja, jos lukija yrittää hypätä jonkin kohdan ohi tai sanoo sanat eri järjestyksessä, lapsi kyllä korjaa tilanteen: ”Ei se noin mene”…
Nykyisin lapsille laitetaan herkästi joltain aparaatilta kuulumaan tarina. Onhan sekin jotain ajatellen lapsen sanavarastoa, joka kehittyy esim. tarinoita kuunnellessa. Mutta, kyllähän siitä puuttuu se läheisyyden tunne.

Minulla on aikuinen Ystävä, joka nauttii suuresti, kun hänelle lukee ääneen. Tiedän muitakin, jotka ilahtuvat, kun joku lukee heille. Sitä paitsi, monelle iäkkäämmälle ihmiselle voi olla iso ilonaihe, jopa apu, kun joku lukee heille. Lukeminen voi olla vaikka lehtiä, joita moni ei itse näe kunnolla lukea.

Viime aikoina on tullut mieleen hauska ajatus: onko äänikirjoilla ja tarinoiden kuuntelemisesta toisen lukemana jonkinlainen tiedostamaton yhteys. Mitä tuumaat, onko❓

jk. Vinkkinä vain: Avasin sivuston ’Pikku Piikkinen’, jonne tulee viikoittain uusi pieni tarina Pikku Piikkisen seikkailuista, värityskuvia ja vinkkejä tekemiselle kaverien kanssa.
Pikku Piikkinen löytyy TÄÄLTÄ.